Klassikkojen kevät

Klassikkoelokuvia Kino Auroran keväässä!

Kevään 2026 ajan tauolla olevan Ilokiven KAVI -aluesarjan aiheuttamaa klassikkoelokuvien puutostilaa paikkaamaan järjestää Kino Aurora oman klassikkoelokuvien sarjan Klassikkojen kevät. Sarjan näytökset järjestetään joka toinen keskiviikko 25.3. alkaen.

Sarjan avaa 16-millisen filmin sävyttämä tuplanäytösspektaakkeli! Ensin nähdään hollantilainen 1800-luvun siirtomaa-ajan Indonesiaan sijoittuva suurelokuva Max Havelaar (Fons Rademakers, 1976). Näytöksen jälkeen keskustelu, jossa kolonialismia elokuvan pohjalta purkamassa historiantutkijat Tuomas Laine-Frigren ja Timo Särkkä. Saman päivän myöhäisillan näytöksenä nähdään vielä kauhukomediaklassikko Pieni kauhukauppa (Roger Corman, 1960).

Lisäksi sarjassa nähdään Charlie Chaplinia henkilökohtaisimmillaan (Parrasvalot, 1952), arvostetuimpiin nykyohjaajiin kuuluvan Claire Denis’n muukalaislegioonaan sijoittuva draama Beau Travail (1999), sekä 6.5. sarjan päättävä, viime vuonna traagisesti menehtyneen Rob Reinerin muistoksi esitettävä loppuaan lähenevän lapsuuden kuvaus Stand by Me – Viimeinen kesä (1986).

Klassikkosarjan näytöksissä nähdään alkukuvana Suomen elokuvateatteriliiton mainos Mennään elokuviin vuodelta 1960.

Liput sarjan näytöksiin myydään alennettuun 8€ hintaan.

Tulevat näytökset