Elokuva TEMPLATE

Näytökset ja liput


Elokuvan tiedot


Ikäraja: 7
Kesto: 1h 10min
Lajityyppi: dokumentti
Valmistumisvuosi: 2021
Ohjaaja: Rahul Jain
Kieli: Englanti
Tekstitys: Suomi

Tämä näytös on osa sekä Kino Hopea, että Kumu Kino -näytössarjoja. Kumu Kino on Jyväskylän yliopiston KUMU -tutkinto-ohjelman ja Keski-Suomen elokuvakeskuksen yhteistyössä järjestämä elokuvasarja, jossa tavataan elokuvantekijöitä, katsotaan ajankohtaisia elokuvia ja keskustellaan yhteiskuntaan ja kulttuuriin liittyvistä teemoista. KUMU eli Kulttuurit muuttuvassa maailmassa -tutkinto-ohjelmassa yhdistyvät etnologia, antropologia ja kulttuurintutkimus. KUMU tutkii ihmisiä, yhteisöjä ja kulttuureita. Syksyn 2022 Kumu Kinon ohjelmiston teemana on ilmastokriisi.

Näytöksen jälkeen keskustelupaneeli elokuvan herättämistä ajatuksista. Keskustelun vetäjänä toimivat KUMU -tutkinto-ohjelman opiskelijat.

Pelottavan kaunis elokuva

Vaikuttavan kuvakerronnan ja tavallisten asukkaiden kokemusten kautta Rahul Jain kuvaa taloudellisen kasvun ja ilmastonmuutoksen dramaattisia vaikutuksia kotikaupunkinsa Delhin asukkaiden elämään.

Pyrkiessään mahdollisimman nopeaan taloudelliseen kasvuun ihminen louhii biosfääriä eikä pysty enää näkemään kaiken alkulähdetä luontoa, joka on tuhoutumassa. Delhissä ilmastokriisin seuraukset eivät ole tulevaisuuden uhkakuvia vaan nykyaikaa: sietämätöntä kuumuutta, tulvia ja keuhkoja tuhoavaa saastetta. Cannesin elokuvajuhlilla ensi-iltansa saanut dokumentti kysyy, onko tavoittelemamme kehitys tosiaan tämän näköistä. Saastuneen megakaupungin tarinat johdattelevat näkemään kriisin vakavuuden kaikkialla maailmassa ja vaatimaan parempaa tulevaisuutta.

Ohjaajan sana

Tavattuani tuottaja Iikka Vehkalahden Intiassa, aloin tekemään työmatkoja ennen minulle vieraaseen maahan Suomeen. Vapaapäivinä yritin viettää mahdollisimman paljon aikaa eri metsissä ja Lapissa. Pohjoisessa hämmästelin kuinka nuoret lapset tekivät itse nuotion ja nukkuivat lumen keskellä. Heidän rohkaisemanaan en itsekään pelännyt niin paljon eksymistä tai kylmää ja aloin kyseenalaistamaan koko luontokäsitystäni.

Yhdellä matkallani kuvailin saamelaiselle keskustelukumppanilleni Google translatorin kautta kuinka Delhissä luonto tuntui hyvin vieraalta asialta. Kohdatakseen luonnon, tuntui kuin pitäisi lähteä erilliselle rajatulle alueelle, jonka edessä lukee ‘tervetuloa luontoon!’. Selitykseni sai osakseen hieman koomisia katseita ja ystäväni sanoi kuinka hän ajattelee luonnon olevan kaikkialla - me ihmiset olemme myös osa luontoa jolloin sen ulkopuolelle ei voi edes lähteä.

Lajistamme on tullut valitettavasti syöpä, joka tuhoaa planeetan. En puhu oikeastaan homosapiensseista vaan lajimme kapitalismin värittämästä ajattelusta. Tämä ajattelumalli on levittäytynyt kaikkeen toimintaamme eikä kukaan tunnu tietävän miten tätä hulluutta voisi enää lopettaa. Yksi surkeimmista ajatuksista on, että maksamme kovan hinnan vain hyödyttääksemme hyvin pientä joukkoa varakkaita ihmisiä. Näillä ihmisillä on käytössään lähes rajattomat resurssit suojata itsensä ja siksi he eivät ole kiinnostuneita ratkaisemaan ongelmaa.

Invisible Demons on ikään kuin hätähuuto, joka kuvastaa yritystämme erottautua luonnosta ja juuristamme. Intiasta fyysisesti kaukana olevan katsojan toivon ajattelevan, että tämä kriisi ja kulttuuri eivät ole niin kaukana. Jos emme suojele luontoa ja määritä sen välttämättömyyttä, kaikki ympärillämme voi kadota.

- Rahul Jain    

 

Kino Hopea on kaikille avoin ilmaisten päivänäytösten sarja. Ohjelmisto on suunniteltu erityisesti varttuneemmalle väelle. Sarjassa esitetään laadukkaita uutuuselokuvia, sykähdyttäviä klassikoita ja ajankohtaisia dokumentteja.

Näytökset järjestetään Kino Aurorassa pääsääntöisesti kerran kuukaudessa perjantaisin klo 13.00.

Näytöksiin on vapaa pääsy, paikka tulee varata etukäteen tältä sivulta.

Elokuvasaliin on avustetusti esteetön pääsy. Mikäli tarvitset kulkemiseen invahissiä, pyydämme ilmoittamaan tarpeesta etukäteen Kino Auroraan, yhteystiedot tämän sivun alla.

Järjestäjinä toimivat yhteistyössä Jyväskylän kaupungin kulttuuripalvelut ja Keski-Suomen elokuvakeskus.