Dome Karukoski saapuu vieraaksi Kino Auroraan uuden elokuvansa ennakkoensi-iltaan 11.9. perjantaina!
Sekä kotimaista että kansainvälistä uraa läpi 2000-luvun tehnyt Jussi-palkittu, FIPRESCI-palkittu ja kahdesti Humanismin käsi -palkinnon vastaanottanut ohjaaja saapuu tekijävieraaksi Kino Auroran 5-vuotissynttäreille perjantaina 11.9. uuden elokuvansa RAKKAUTTA JA VIRTAHEPOJA ennakkonäytökseen. Rakkautta ja virtahepoja saa teatteriensi-iltansa Suomessa 25.9. MUTTA Kino Aurorassa elokuvan pääsee näkemään kaksi viikkoa etuajassa näytöksessä, jota seuraa keskustelu ohjaaja Karukosken kanssa!
Perjantaina 11.9. klo 18:00 alkavan näytöksen liput on nyt myynnissä osoitteessa kinoaurora.fi/naytokset, kuten koko 5-veejuhlaviikonlopun kolmipäiväinen ohjelma ✨
Muun muassa elokuvistaan Tummien perhosten koti (2008), Napapiirin sankarit (2010), Tom of Finland (2017) ja Yhdysvalloissa Nick Houltin ja Lily Collinsin kanssa toteutetusta Tolkien-elokuvasta (2019) tunnetun ohjaajan uusin työ, Kreikan saaristolaishäihin ja tunnekuohujen, kaipuun ja halujen keskelle sijoittuva romanttinen draamaelokuva pohjautuu Emmi Liia Sjöholmin menestysromaaniin Virtahevot. Sjöholm ja Karukoski ovat vastanneet yhdessä elokuvan käsikirjoituksesta ja elokuvan pääosissa nähdään Pihla Viitala (mm. Tyhjiö, Hölmö nuori sydän), Aku Sipola (mm. Presidentin kyyditys) sekä ensimmäisessä elokuvaroolissaan yhdeksänkertaisesti Emma-palkittu muusikko Jenni Vartiainen.





Kino Auroran 11. – 13.9. juhlittavien 5-veesynttäreiden muussa ohjelmassa nähdään mm. Aki Kaurismäen Kuolleet lehdet & professori Jarmo Valkolan luento Kaurismäen elokuvien estetiikasta, vapaapääsyisiä 8-millisiä kauhuklassikkonäytöksiä, Lastenmusiikkiorkesteri Loiskiksen TV-tunnarikonsertti, Sing-along-näytös Selma Vilhusen Kaija Koo-filmatisoinnista Kaunis rietas onnellinen PLUS paljon, paljon muuta – yhteensä 17 näytöksen ja tapahtuman verran! ❤️🔥
Koko 11. – 13.9. synttäriohjelman löydät: kinoaurora.fi/naytokset
